tiistai 23. joulukuuta 2014

Kissojen (joulu)herkut ja vierailija

Tästä on kyllä jo aikaa, yksi pussillinen ollaan syöty. Ostettiin siis kissoille kaupasta kanafileitä ja sitten karjalanpaistilihoja. Kana on vielä pakastimessa ja siellä on myös ihan oikeita raakaruokapötköjä, mutta ajateltiin, että näistä on enemmän vastusta hampaille, vaikka muuten karjalanpaisti ei taida kissoille se paras vaihtoehto olla. Kuitenkin jos muistaa edes kerran parin kuukauden sisään muutaman lihapalan antaa, niin ei se voi hirveän huono olla. Kissojen mielestä liha oli ihanaa, äitiä ällötti. :D Tai liha oli ihanaa niin kauan, kun sitä olisi pitänyt syödä, sitten alkoi ärsytys. Miten sen palan saa syötyä, kun se on niin iso ja ei edes murene hampaissa? Lihapaloja siis narskuteltiin hyvän aikaa, mutta siinähän sai hammaskivet kyytiä.
Yök, verisiä lihapalleroita, mutta kyllä kissat oli kiipeämässä pöydälle herkullisten tuoksujen perässä, eli ainakin joku tykkäsi

 Meillä kävi myös vierailija, Tassulinnan emäntä. Kissat sai tuliaisia ja niin myös mekin. Kissojen tuliaisia ei kuvattu, kun ne meni heti käyttöön, joten kuvia ei nyt ole. Pallo on jo hävitetty omaan jemmaan ja cat danceristä on muodostunut Röllin lemppari, joten kiitoksia vaan sinne! Oli oikein mukava kun kävit, jopa Röllistä, vaikka se nukkui melkein koko ajan. ;) ("Kerrankin vierailija, joka ei ota syliin ja hali, kun minä en siitä tykkää!")

"Minäkin osaan paketoida lahjoja! Mutta en anna niitä muille, vaan pidän itse, koska niissä on niin kivat narut <3"

Tähän onkin hyvä lopettaa ja toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta 2015! 


"Me tahdotaan toivottaa herkkujen täyteistä ja ruokaisaa joulua eikä kissoja saa unohtaa joulupöydästä!"
 

lauantai 13. joulukuuta 2014

Pieni pyyntö

 Tämä postaus ei sisällä yhtään kissaa, yhtään kuvaa tai muutakaan asiaa. ;)

Minä hurahdin (ehkäpä joulun kunniaksi) aivan täysin ja päätin osallistua kilpailuun, jossa väkerrettiin itselle joulukynnet. Nyt pyytäisinkin teitä lukijoita äänestämään omaan suosikkiaan (täällä), niin ehkä sieltä muutaman äänen nappaisin itsekin. :) (Minä kilpailen siis numerolla 2.) Eikä tätä nyt aivan turhan takia kannata tehdä, sillä äänestäjillekin on palkinto! Muistakaahan siis jättää yhteystietonne. :)

torstai 4. joulukuuta 2014

Hengissä ollaan!

Meillä on ollut kiireistä viime päivät, joten blogi on hiljentynyt. Kissatkin ovat lähinnä vaan nukkuneet, paitsi Rosa, joka muistaa vaatia aamuisin parvekkeelle ja on keksinyt uuden jutun siellä. Nimittäin kun halutaan takaisin sisään, niin voi hypätä pöydälle ja raaputtaa ikkunaa. Äiti kiittää!
"Mee pois, anna mun nukkua!"

"Krooohphhhzzzzz"
"Miten niin ahdistaako? Ei ahdista, on just hyvä"
Viime viikonloppu jopa minullakin oli kokonaan vapaa, joten lähdimme käymään Helsingissä shoppailemassa ja Heurekassa. Kiitos lipuista Pepsi, Max ja isäntäväki! :) Siellä olisikin ollut kissoille nähtävää, nimittäin syötävän suloisia rottia. ;) Tällä viikolla ei sitten olekaan kuin yksi vapaapäivä (ja se ei edes ole tänään), mutta koetan ehtiä tänne kirjoittelemaan. Tai vaikka etsimään muutaman julkaisukelpoisen kuvan, jos ei mitään muuta. :D

Rottakorista
Viikko sitten minulla olikin töissä ERITTÄIN jännittävä päivä, nimittäin pääsin ratsastustunnille ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen. Ja arvatkaapa mitä, mehän hyppäsimme esteitä! Olkoonkin pieniä, mutta esteitä ne oli silti. Tästä ilosta ei tietenkään ole kuvia, ei edes siitä hevosesta jolla ratsastin, koska olenhan tunnollinen työntekijä, enkä tuhlaa aikaa hevosten kuvaamiseen. ;) Tällä viikolla en ehtinyt/mahtunut mukaan ratsastustunneille, mutta ensi viikolla minulla onkin kaksi ja toisella on myös mies mukana, toivottakaa onnea! ;)
"Miten niin minä? En ollut :)"

"Me ollaan näin söpöjä, eikä koskaan tehdä mitään pahaa!"

 Ainiin, koska kissabloggaaja olen, niin olen kyllä ehtinyt töissä räpsimään kuvia yhdestä pienestä kissasta, joka aina tahtoo tunkea syliin hurisemaan ja eihän sitä nyt malta alas laskea. Tällä kissalla on todella hauska tapa, sitä ei saa otettua syliin suoraan lattialta, koska raukkaa alkaa jännittämään vähän liikaa, vaan kissan täytyy päästä jonnekin korkealle, esim pöydälle, josta saa syliin nostaa.

Niin ja laitettiinhan me joulukoristeita. Kissoista oli kiva tutkia kaikkia uusia juttuja, niinkuin kiliseviä nauhoja ja uusia tuoksuja. Rölli löysi itselleen myös uuden pesäpaikan, kun vaihdoin sinisen maton pois jouluisemman tieltä.
"Tää on hyvä pesä, Rosa ei löydä mua"

"Äiti, onko täällä joululahjoja mulle? Mä nään ton lahjapaperin, joka tuolta ovesta pilkistää"
Kissat ei vielä tiedäkään, mutta tässä on meidän seuraava projekti. Koko laatikollinen naksuja. ;)