maanantai 23. helmikuuta 2015

Päivä, jona äiti kokeili jotain uutta

Ja unohti antaa kissoille ruokaa oikeaan aikaan

 
Tästä se lähti
Rosa miettii, että jos ruokahuolto ei pelaa, niin ehkä auringonotto auttaisi unohtamaan kasvavan nälän


Tai ehkäpä leikkiminen

Myös rölli käy katsastamassa karvaisen lelulaatikon sisällön, mutta mikään ei auta unohtamaan nälkää

Äitikin vaan jatkaa hääräilyjään, eikä mikän edes tuoksu hyvältä

Ehkä nukkuminen pelastaa tilanteen?

"Isi tuli!! Päivä on pelastettu, ruokaa saa taas!"

Äiti kuitenkin jatkoi touhuilujaan vielä hetken (Mikään ei varmaan paljasta, että mummon luona en koskaan saanut rypyttää piirakoita..)

Vihdoin valmista! Ja ne jopa näyttää syötäviltä :)

 Jostain syystä (krhm, mummon piirakkatalkoot, miljoonittain piirakoita) muistelin tätä kamalan työlääksi ja inhottavaksi puuhaksi, mutta koska lopputulos houkutteli niin paljon, niin pakko oli yrittää. Onneksi yritin, koska muistin aivan väärin, tämähän olikin aivan helppoa (ehkä määrällä oli jotain tekemistä asian kanssa) ja piirakat jopa näyttivät ja maistuivat siltä, miltä piti. :) Tai ei ehkä niinkään näyttäneet, mutta maku oli hyvä. Kissat ei kylläkään tykänneet kuin isistä, joka antoi niille heti ruokaa, kun tuli töistä kotiin.


"Tyhmä äiti, joka ei koskaan annan ruokaa silloin kuin pitää, eli silloin kun sitä halutaan ja ollaan keittiössä. Eikö ne koskaan oo kuulleet välipaloista?"

 Postaus ei tullut ihan toivottuna päivänä, koska aamuvuorot onkin osoittautuneet yllättävän raskaiksi, koska aamuisin on siivottava kaikki karsinat ja talli yksin. Myös perjantaina selkään iskenyt noidannuoli (no totta kai siinä siivotessa ja heti ensimmäisenä aamulla) ei ole auttanut asiaa ja nytkin alkaa pikkuhiljaa tuntua pahalta istua tässä. Myös epämääräiset sormien nivelkivut ja sormien turvottaminen ihmetyttää. Työt on kuitenkin tehty ja vähän ylimääräistäkin.

Ärsyttävä blogger työntää kuvatekstit ulos lihavoidulla fontilla ja ei edes anna muokata sitä.. Ei anneta sen häiritä tällä kertaa!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Vierailulla Pepsin ja Maxin luona

Ihan näiden koti kotiin asti emme päässeet, mutta koska Pepsi ja Max oli Tampereella (ja minulla heille pieni ylläri), niin kävimme heitä katsomassa. Pepsi tulikin rohkeasti jo ovelle meitä vastaan ja olikin oikein kaunis kissa. Maxkin uskaltautui hetken päästä tutkimaan ja ihastutti meitä vihreillä silmillään! :)

Ihanan Maxin ihanat silmät
Pepsi ja Max tahtoivat näyttää meille vähän temppuja ja hienoja temppuja olikin, me oltiin ihan kateellisia, kun ei meidän kissat osaa temppuja.. Paitsi osaa ne tehdä sen seisomistempun ja Rölli vielä yhden extran, nimittäin "pyydä tassulla". Tässä tempussa Rölli siis yleensä seisoo jotakin vasten ja pyytäessä kurottaa toisella etutassulla pyytämään herkkua. Voi kumpa meilläkin osattaisiin enemmän temppuja!

Hieno Pepsi ja viitoset
Maxkin osasi
Kissat innostuivat myös leikkimään isi-ihmisen jalalla matolla. Se olikin hauska leikki, jota molemmat leikkivät hyvän aikaa.



 Lisää kuvia ja tuo meidän ylläri löytyy Pepsin ja Maxin blogista.

Ps. täältä löytyy jo parit kynsiyritelmät.

lauantai 7. helmikuuta 2015

Kohtutulehdus/märkäkohtu (+Jännittäviä uutisia!)

Tämä aihe on pyörinyt pitkään mielessäni ja nyt sitten kirjoitan tästä jonkun pienen infopaketin. Tai saa nähdä jääkö se pieneksi, mutta kuitenkin. :D Edit. Tämä tulikin nyt hyvään ajankohtaan, koska näin keväällähän sitä alkaa taas niitä kiimoja useimmille tulla.

Kohtutulehdus on siis sairaus, josta olen jäänyt sellaiseen käsitykseen, että on kissoilla harvinaisempi, mutta narttukoirilla sitäkin yleisempi. Eli siis leikkaamattomien naaraiden ongelma. Kissan kiiman/koiran juoksujen jälkeen keltarauhanen erittää progesteronia noin 2 kuukauden ajan, jonka vaikutuksesta kohdun seinämä paksuuntuu valmistautuen tiineyttä varten. Kohunseinämään muodostuu myös rakkuloita, jotka erittävät kudosnestettä. Kohtutulehdus saa alkunsa bakteereista, jotka ovat päässeet kohtuun, missä niille on ihanteelliset kasvuolosuhteet paksuuntuneen kohdunseinämän ja erittyneen nesteen ansiosta. Bakteerit aiheuttavat kohtuun tulehduksen, jonka seurauksena kohtuun kertyy mätää, tai hyvässä tapauksessa mätää pääsee valumaan uloskin. Eli oireet alkavat siis 1-2kk kiimasta. 

Rölli hoitaa vasta herännyttä potilasta
Kohtutulehduksen oireita ovat runsas juominen ja virtsaaminen, apaattisuus, kuume oksentelu ja tosiaan siinä hyvässä tapauksessa erittäin pahanhajuinen märkäinen vuoto. Myös vatsaa voi aristaa ja lemmikki voi nuolla itseään puhdistaakseen eritteen pois. Meillä näistä oireista esiintyi vain tuota märkäistä vuotoa (joka ei muuten haissut edes pahalta) ja kun käytimme Rosaa eläinlääkärissa diagnoosina oli pienet kohtumuutokset ja koska Rosaa oli tarkoitus käyttää jalostukseen, se olisi pitänyt astuttaa välittömästi seuraavasta kiimasta, mikä ei välttämättä olisi siltikään onnistunut. Vuoto kuitenkin loppui ja kasvattajan kanssa keskusteltuamme päätimme leikauttaa Rosan, mutta sille ehtikin tulla kiima siinä välissä ja vuoto alkoi uudestaan. Kiiman mentyä ohi veimme sen välittömästi steriloitavaksi ja siellä sanottiinkin, että nyt kohtu oli selvästi tulehtuneen näköinen. En kuitenkaan missään nimessä suosittele ketään odottamaan hetkeäkään, jos huomaa koirassaan tai kissassaan näitä oireita! Kohtutulehdus on hoitamattomana hengenvaarallinen ja vaatii aina välitöntä hoitoa! Meillä Rosa oli siis erityistapaus, koska olimme jo kerran käyneet lääkärissä ultraamassa sen kohdun ja muutokset olivat siinä vaiheessa vielä pieniä.

"KUKAAN ei sitten naura mun Uuno Turhapuro -lookille! Mut on pakotettu tähän!"
Kohtutulehduksessa voi myös käydä niin, että mitään vuotoa ei tule ulos, vaan koira/kissa on apaattinen ja juo paljon. Tällöin tulehdus on vielä vaarallisempi, koska kaikki erite kertyy kohtuun ja lopulta kohtu voi täyttyä niin paljon, että puhkeaa vatsaonteloon. Tällöin erite aiheuttaa vatsakalvontulehduksen ja nopean menehtymisen. Kohdusta voi myös kulkeutua verenkiertoon bakteerien erittämiä myrkkyjä, mikä auheuttaa verenmyrkytyksen, joka myöskin hoitamattomana aiheuttaa kuoleman.

Masentunut luppakorva. Kokopuku vaihtui kauluriin, koska kieli jäi aina kiinni pukuun ja puku olikin jo sen näköinen..
Kohtutulehdus todetaan joko ultraamalla tai röntgenkuvilla sekä yleisoireiden perusteella. Hoitona on kohdun ja munasarjojen poisto, jolloin tosiaan pentujen saaminen on mahdotonta. Toisena ja vähemmän käytettynä hoitokeinona on hormonihoidot, mutta niiden haittapuolena on huonompi teho ja sairauden uusiutuminen, jolloin lemmikki joudutaan joka tapauksessa steriloimaan.

Kohtutulehdusta voi ennaltaehkäistä steriloimalla lemmikkinsä hyvissä ajoin, sillä jokainen kiima lisää kohtutulehduksen riskiä. Steriloimattomilla lemmikeillä myös nisäkasvaimet ovat yleisempiä ja niidenkin ilmestymiseen vaikuttaa ikä; mitä vanhempi lemmikki, sitä suurempi riski.

Tiedot tähän on lainattu täältä ja omasta päästä siltä ajalta kun työskentelin eläinlääkärissä. (Voin siis kertoa nähneeni useita nisäkasvaimia, vielä useampia märkäkohtuja ja voin myös kertoa, että se erite HAISEE. Eli jos lemmikkisi alkaa pari kuukautta kiiman jälkeen haista, niin kipaisepa eläinlääkäriin mahdollisimman nopeasti.)


Rölli saman kidutuksen kohteena. (Mun oli pakko valita näinkin huono kuva, koska katsokaa nyt Rölliä, ei mahanalus röllykkää ja se on noin hoikka ja nätti! Toim.huom, kauluri ei saa olla noin lyhyt, että nenä tulee ulos sieltä, mutta eipä se kyllä mahaansa saanut nuoltua, oltaisiinkohan kiristetty kauluria vähän, niin ei pääse valumaan alas.)

Sitten niihin hyviin ja jännittäviin asioihin! :) Joku teistä saattoikin huomata uuden välilehden bannerin alla, tuollaisen oikein kunnon nimihirviön. Se on siis tämän kevään kynsihaaste, johon ajattelin osallistua ja jakaa tuotoksia muillekin. Eiköhän maanantaina tai tiistaina ilmesty jo ensimmäiset kynnet! :) Käykääpä vilkaisemassa sivua, sieltä löytyy lisää infoa. Ja saa muutkin asiasta kiinnostuneet osallistua!

maanantai 2. helmikuuta 2015

Loput lomakuvat

Tässä ne nyt tulisi, heti edellisten perään. Itseni ja ajankäyttöni tuntien en saa tätä loppuviikolla ulos kuitenkaan, joten käytetään nyt toinenkin vapaapäivä blogin parissa. Tähän postaukseen jätän tekstin vähemmälle, eli kevyempi postaus eiliseen verrattuna ja vähän laiskemmatkin pääsee lomatunnelmiin. ;)

Rosa pääsi ikkunalle katselemaan isiä lumitöissä

Seuraavaksi se jo miettikin miten varastaisi isin makkarat, kun isi ei ole paikalla

Myös Rölli pääsi ihmettelmään maailmaa sermin päälle ja siellä oli kyllä tutkittava hirsien kolot tarkkaan. Niissä asuu ihan varmasti hiiriä tai jotain muita kivoja viihdykkeitä kissoille ;)



Välillä jaksoi aktivoitua leikkimään villasukalla
Sitten unet jatkuivat kaverin kanssa pusuja unohtamatta
"Milloin ne hiihtäjät tulee kotiin ja antaa meille ruokaa?"

Röllin lempipaikka. :) Kyllä lyhytkarvaisella kissalla oli kissanpäivät ;)

Rosakin lämmitteli varpaita ulkoilun jälkeen

"Ihaaanaaan lämmin, tässä kelpaa rentoutua"

Harvinaisia hetkiä Röllin kanssa <3


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Nyt se Lapin reissu (osa 1)

 Kuvia on niin paljon, että jaan osan kuvista toiseen postaukseen ja silti tämä postaus on kilometrin mittainen.

Teidän edelliseen postaukseen tulleet kommentit on huomattu ja luettu, en vaan ole ehtinyt vastaamaan niihin, paitsi nyt. :)

Loma oli ja meni (olisi saanut jatkua pidempäänkin) ja kissat käyttäytyivät paremmin kuin olisin osannut odottaa! :) Perjantaina jo ajettiin siis ensimmäiset 3 tuntia Tampereelta Hankasalmelle, jossa oltiin yö ja pakattiin vähän lisää tavaraa jo muutenkin täyteen autoon. Kissat pakattiin takakonttiin, josta ne näkikin hyvin koko auton ja meidät, koska takapenkit oli kaadettu. Meillä oli mukana vain yksi kuljetuskoppa, joka oli purettu ja kissat oli valjaissa ja flexeistä kiinni autossa. Kopan vieressä oli sitten matkavessa, jossa olisi voinut käydä, jos tarve olisi tullut. Rölli matkasi koko matkan tyytyväisenä kopassa nukkuen, Rosa karkasi valjaistaan kerran, mutta kun laitettiin se uudestaan kiinni vähän pidempään naruun ja se pääsi matkalaukkujen ja ikkunalaudan päälle katselemaan maisemia, niin sekin oli ihan tyytyväinen. Luultiin, että saadaan kuunnella Rosan huutoa vähintään se 5h menomatkalla ja koko tulomatka, mutta se oli aivan hiljaa! :)

Rölli pääsi yhdellä tauolla ulkoilemaan ja se olikin jännää. Vieraissa paikoissa (ja kun valjaat on ollut pitkään päällä) Rölli on tosi rohkea :)
Liian kylmä, äkkiä autoon ja matka jatkuu
Matkalla tarjottiin kissoille vettä ja ruokaa, mutta vain Rosa uskalsi syödä, joten Rölli saikin ruokaa vasta mökillä Sallassa. Kissoilla olikin kiire juosta sisälle ja päästä eroon valjaistaan. Mökillä ne tutkivat uteliaina kaikki paikat ja molemmat kävivät melkein heti laatikolla, koska eivät olleet autossa sitä käyttäneet. Ilmeisesti matka oli kissoista pitkä ja rasittava, sillä ne nukkuivat seuraavat 2 päivää ja heräsivät lähinnä ruoka-aikoina. :D

"Vitsit täällä on kaikkia jänniä hajuja ja uusia juttuja"
Mökki oli siis sellainen pienehkö ns. paritalo, josta toinen puolikas oli tyhjillään, joten saatiin aivan rauhassa olla. Muutenkin oli tosi vähän porukkaa, joten oikein mukavaa oli mennä noin sesonkiajan ulkopuolella. Mökkiin kuului yhdistetty olohuone ja ruokailutila, sitten oli parisänky, joka oli erotettu olohuoneesta sermillä ja siellä sängyn jalkopään puolella oli aivan mini keittiö, josta pääsi vessaan ja saunaan. Sänkyjen vierestä pääsi toiseen makuuhuoneeseen, joka toimi meillä tavaroiden säilytyspaikkana. Ainut meitä ihmetyttänyt asia oli se, kun ohjelapussa luki, että lemmikkejä ei saa päästää makuutiloihin. Koska koko mökki oli avoin, vain vessaan, saunaan ja ulos vei ovet, niin miten estät kissoja nukkumasta sängyillä? No sohva ja nojatuoli sentään peitettiin lakanoilla ja vilteillä, mutta ei mitenkään yritetty estää kissoja pääsemästä joka paikkaan. Nojatuoli pitikin peittää heti, kun mökkiin päästiin, koska se osoittautui ihanaksi raapimatolpaksi. Kun sen raapiminen kiellettiin, Rosa siirtyi mattoihin. Onneksi sentään Rölli älysi luovuttaa.

Voiko tällaista söpöläistä muka estää nukkumasta sängyllä?
Röllistä mökki oli aivan ihana, sillä siellä oli takka ja sen edessä kivilattia, jossa oli kunnollinen lämmitys. Siinä se sitten makoilikin koko viikon Rölli poistui vartiopaikaltaan vaan satunnaisesti nukkumaan sängylle ja aina välillä syömään, vessaan ja katselemaan maisemia ikkunasta ja sermin päältä. Rosan lemppari oli sohva ja nojatuoli, se oli vallannut ne aivan kokonaan. En tiedä johtuiko mökin lämpimyydestä (onko tuo edes sana?) vai mistä, mutta molemmat kissat olivat aika veteliä koko viikon. Pari kertaa käytiin nopeasti näyttämässä nenää ulkona, mutta sitten piti paeta joko laskettelijoita tai lumikissaa (siis sitä vehjettä, jolla ne ajaa rinteitä kuntoon) sisälle turvaan. Rosa kävi yhden kerran vähän pidemmän reissun ulkona, mutta ei siellä kauaa ihmiset viihtyneet, kun oli niin kylmä. (Ilmeisesti myös Rosalla oli kylmä, koska nyt se raukka on vähän luppakorva ja korvat pääsivät paleltumaan lievästi, vaikka kissa ei itse mitenkään vauhdikkaasti sisälle halunnut. Rosalla onkin ohjelmassa korvien hierontaa monta kertaa päivässä verenkierron parantamiseksi.)


"Liian kylmä, minä en tassuja aio palelluttaa"
Elävä lumikissa
Tosiaan pakkasta oli melkein koko viikon siinä -20 asteen tietämillä, mutta kyllä me hiihtämässä ja lumikenkäilemässä käytiin ja myös siellä hevosvaelluksella. Se olikin onneksi n. 100 km etelämpänä, niin siellä oli vain -13 pakkasta ja oli oikein lämmin ratsastaa. Vain housut kastui kun puista tippui lunta päälle. Minä kuljin onneksi viimeisenä, niin ei sitä lunta puissa enää paljoa jäljellä ollutkaan. :D Ohjaajamme meni edeltä issikalla, joten Isi siinä seuraavana suokin selässä sai kaikki lumet niskaansa. Kylläpä nauratti. ;D Laskettelemassa ei käyty, vaikka mökki olikin ihan rinteen vieressä, koska ensinnäkin ne rinteet oli aivan hurjan jyrkkiä(!!) ja sitten meiltä oikeastaan loppui aikakin kesken. Aluksi viikko tuntui todella pitkältä ajalta, mutta sitten se olikin jo yhtäkkiä ohi, höh. :(

"Sisälle täältä pakkasesta!"
Kaveri lämmittää <3
Niin ja laskettiinhan me isin kanssa pulkkamäkeäkin! Se oli kyllä ehkä parasta koko lomassa. :D Käytiin myös oikein syöksylaskurinteessä ottamassa kunnon vauhdit, mutta ei sitä kovin korkealle uskaltanut kiivetä, eikä edes jaksanut, kun voimat loppui kesken ennen kuin koko mäki oli edes alkanut. Kerran käytiin myös hotellin kylpylässä, mutta en voi suositella. Olen todellinen vilukissa, joten olin aivan jäässä kaikissa kahdessa normaalissa altaassa (no sitä toista en edes testannut, vesi oli 27 asteista, hyi!) ja poreammeessakin kylmä tuli muutamassa minuutissa, vaikka sen vesi sentään oli 35 asteista. Nyt muuten jos joku tietää oikein ihanan ja LÄMPIMÄN kylpylän, niin saa suositella. Minä voin sitten kertoa mitä en suosittelisi :D

Rosa keikkumassa sermin päällä
"Täällä kolossa on varmasti jotain!"
"Miten niin huono piilo, en tajua?!"

Postaus tosiaan myöhästyi viikolla, koska veljeni tulikin täksi viikoksi meille, napattiin hänet suoraan tulomatkalla kyytiin ja töissä on ollut todella kiireistä. Kissoilla ainakin on ollut seuraa päivisin ja minullakin apulainen töissä yhtenä päivänä. :)

Ainiin! Mikä pettymys, nähtiin vaan 2 poroa koko reissun aikana ja nekin vasta, kun oltiin ajamassa kotiin! :(

Tällaiset maisemat siellä tosiaan oli, meidän mökki on jossain tuolla oikealla puiden takana ja reilusti alaspäin

Paljon lunta ja kamalan kylmä!