Rosa

Ragdoll
Enigmadoll's Amaranth eli Rosa (yleisimmin Pumpis)
s. 9.11.2012


Perus ragdoll, karvainen kuin mikä ja tykkää viettää aikaa vieraidenkin rapsuteltavana, tykkää hurista ja leipoa. Juoksee ensimmäisenä ovelle vastaan kun tulee kotiin, tosin tarkoituksena ei ole tervehtiä vaan ehtiä ulos tutkimaan maailmaa ennen kuin ovi sulkeutuu nenän edestä. Röllin kanssa parhaita kavereita, mutta kun Rosa näkee muita kissoja on taktiikkana hyökätä ennen kuin toinen ehtii ensin ja silloin kyllä järki katoaa päästä. Myös omat ihmiset ja Rölli joutuvat tulilinjalle. Koirien kanssa tulee toimeen. Luonne on aivan kuin äidillään!

Alunperin Rosa tuli meille sijoituskissana ja tarkoitus oli tehdä kaksi pentuetta, mutta sitten tuli silmävaivoja, ilmeisimmin herpestä, mutta jotain immunologistakin on ehdotettu. Jo tämä sai harkitsemaan pentujen teettämistä, mutta lopullinen päätös tuli sitten siitä, kun Rosalla alkoi olla emätinvuotoa ja pieniä muutoksia kohdussa. Pennut olisi pitänyt teettää heti ja sekään ei välttämättä olisi onnistunut. Sitten vuoto alkoi uudestaan ja Rosa steriloitiin, tällä kerralla oli oikeasti kohtutulehdus. Äiti oli pettynyt, kun pentuja ei tullutkaan, mutta myös huojentunut, kun ei enää tarvinnut miettiä olisiko Rosa demonisoinut sulhasensa ja pentunsa. Nykyään eletään huoletonta elämää, mutta onhan sitä välillä muistettava mouruta ihan vaan isin iloksi suututtamiseksi.


Kuusiviikkoinen pullukka <3 Kuva kasvattajan



3 kommenttia:

  1. Voi miten suloinen nokinenä Rosa on ollut pienenä! Ja on kyllä kaunis isonakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rosa kiittää! Hih, pienenä se oli kyllä niin ihana minikarvapallo, joka vilisti menemään veljensä kanssa. :)

      Poista
  2. Mikä on pienenä söpö, isompana söpömpi! Vähintään yhtä söpö. ;) Rosalle ainakin kävi noin.
    Rosa oli vaan pienenä pentunakin niin söpö ettei söpömpi voi olla. Mutta ei se rumemmaksikaan ole tullut vanhetessaan. (kuvien perusteella)

    VastaaPoista